Me olemme kaupungin ytimessä

4-tähden hotelli Rovaniemellä

Arctic City Hotel on uniikki perheomisteinen hotelli, joka sijaitsee aivan Rovaniemen keskustassa lähellä niin ostosalueita kuin luontoa, vain muutaman kilometrin päässä napapiiristä ja Joulupukin Pajakylästä. Hotelliimme tullaan viihtymään ja viipymään läheltä ja kaukaa. Meidät tunnetaan rakkaudesta Rovaniemeen, hyvästä mausta, mutkattomasta ilmapiiristä sekä koko kaupunkia kehittävästä kokeilevasta asenteesta.

Arctic City Hotel avattiin maaliskuussa 1978. Lapissa syntyneinä ja kasvaneina perheemme juuret ovat syvällä tässä kaupungissa. Hotellimme onkin palvellut vieraitamme jo kolmen sukupolven ajan. Aitona osana paikallista yhteisöä haluamme toimillamme kehittää ja rikastaa Rovaniemen kulttuuria ja olla esimerkkinä palvelualan vastuullisuudesta.

Tänä päivänä Arctic City Hotelli on viihtyisä, moderni ja persoonallinen neljän tähden hotelli. Jokainen hotellin 90 huoneesta on saanut oman hahmonsa ja sielunsa.

Hotellin kotoisa tunnelma ja henkilökohtainen palvelu luovat miellyttävän ilmapiirin niin liikematkustajalle kuin lomalaiselle. Meillä sinua on aina vastassa ihminen. Sydämellinen henkilökuntamme palvelee ja auttaa mielellään eri kysymyksissä ennen vierailuanne ja yöpymisenne aikana.

Ravintola Monte Rosassa nautit kaupungin parhaat pihvit! Ravintolan ruokalistalla on paikallisia ja kansainvälisiä makuelämyksiä valmistettuna sesongin parhaista raaka-aineista.

Tekeekö mielesi herkutella jenkkityyliin tai katsoa urheilua? Bull Bar & Grill on silloin juuri oikea valinta. Tarjoamme suussa sulavat ribsit, herkulliset hampurilaiset ja tuliset wingsit. Voimme luvata, että täältä et lähde nälkäisenä!

Elegantti aulabaari on erinomainen paikka rentoutua ja lukea suosikkilehtiäsi kahvikupin tai viinilasin äärellä.

Kaikki tärkeimmät palvelut, monet nähtävyydet ja kohteet ovat kätevästi kävelymatkan päässä hotellilta, joten meillä yöpyessäsi voit kokea kaupungin ja luonnon jopa ilman autoa. Erinomainen sijainti Rovaniemen ytimessä on täydellinen lähtöpiste seikkailuillesi!